|
Kennelimme kantakoira on Jahti-Impan Riitu, hieno ja hyväluontoinen koira, Tolosen Ilmarin kasvatti, nukkui pois kuumana ja helteiosenä ukkospäivänä syntymäpäivänään 9.6.2011.
Valitettavasti isäntä oli Riitun tehokkaimpina vuosina vielä tiukasti kiinni työelämässä työpaikan ollessa liki 200 km:n päässä. Näin Riitu ei ehtinyt saavuttamaan arvostettuja valio-titteleitä, joihin sen kyvyt eittämättä olisivat riittäneet. Erinomainen linnut haukkuva suomenpystykorva se on kuitenkin ollut aina.
Riitu ehti synnyttää 3 pentuetta, yhteensä 20 uutta suomenpystykorvaa. Näistä kaksi (Hilla ja Ripsu) on jätetty itselle hyvän ja uskoaksemme terveen narttulinjan ylläpitämiseksi. Riitu pääsi tekemään 1. pentueensa vasta liki viisi vuotiaana samoista isännän työkiireistä johtuen.
Riitu jaksoi touhuta muiden matkassa pihapiiriirissä vielä viimeisen päivän aamunakin, siksi sen lähtö oli hieman yllättävä. Merkittävin vika on kuulon heikentyminen niin, että viimeinen metsästyspäivä tehtiin 2008 syksyllä. |