Riistatuulen kennel

Kasvatustyötä metsämiehille
 
Etusivu      In memoriam
                    

Jahti-Impan Riitu (FIN32227/97) s. 9.6.1997    

 
 
Kennelimme kantakoira on Jahti-Impan Riitu, hieno ja hyväluontoinen koira, Tolosen Ilmarin kasvatti. Valitettavasti isäntä oli Riitun tehokkaimpina vuosina vielä tiukasti kiinni työelämässä työpaikan ollessa liki 200 km:n päässä. Näin Riitu ei ehtinyt saavuttamaan arvostettuja valio-titteleitä, joihin sen kyvyt eittämättä olisivat riittäneet. Erinomainen linnut haukkuva suomenpystykorva se on kuitenkin ollut aina.

Riitu on ehtinyt synnyttää 3 pentuetta, yhteensä 20 uutta suomenpystykorvaa. Näistä kaksi (Hilla ja Ripsu) on jätetty itselle hyvän ja uskoaksemme terveen narttulinjan ylläpitämiseksi. Riitu pääsi tekemään 1. pentueensa vasta liki viisi vuotiaana samoista isännän työkiireistä johtuen.

Riitu on täyttää kesäkuussa jo 14 vuotta, mutta liikkuu edelleen reippaasti ja kyllähän se jo ikä alkaa näkyä ulkoisessa olemuksessa. Merkittävin vika on kuulon heikentyminen niin, että viimeinen metsästyspäivä tehtiin 2008 syksyllä. Nyt Riitu viettää ansaittuja eläkepäiviään ja saa luonnollisesti elää niin kauan, kuin vaikuttaa olevan fyysisesti terve eikä kärsi olostaan.

Riitun pentueet:

  1. pentueen isä: M&KVA Outakeinon Juppi (6 pentua)
  2. pentueen isä: M&KVA Outakeinon Juppi (8 pentua)
  3. pentueen isä: KVA Hakojen Roope (6 pentua)
Riitun sukutaulu Koiranetistä: