|
Elokuu 2010Lotta on sitten astutettu uudelleen 24. ja 26.8. Rävamyrens Karolla. Pentuja odotetaan lokakuun lopulla, joten tulevat luovutusikään joulun alla.
Karo on osallistunut kerran näyttelyyn Ruotsissa ja saavuttanut 1.palkinnon. Samoin takana on yksi hirvikoe, jossa niin ikään 1.palkinto.
Karo on erinomainen hirvikoira ja sille on omistajansa mukaan ammuttu n 50 hirveä.
Marraskuu 2010
Pentuja ei Lotalta sitten saatu vieläkään. Astutuksen tulos oli yksi pentu, joka ei saanut synnytystä käynnistymään, vaan edessä oli keisarinleikkaus ja pentua ei kyetty elvyttämään.
Maaliskuu 2011
Talvi alkaa olla lopuillaan. Lotta ja Ripsu on astutettu ja pentuja odotellaan toukokuun puolen välin tienoilla.
Hipulta on leikattu nivustyrä ja tultaneen astuttamaan alkusyksystä.
Huhtikuu 2011
Sekä Lotta että Ripsu ovat käyneet ultrassa ja pentuja odotellaan.
Toukokuu 2011
Lotta kävi 12.5. ultrassa ja todettiin tyhjäksi - syy tuntematon.
Ripsu teki pentueen 15.5. (2 urosta ja 4 narttua)
Kesäkuu 2011
Kennelin kantanarttu Jahti-Impan Riitu nukkui pois syntymäpäivänään |