 |
Ensimmäisenä syksynään Lotta osoitti jo kiinnostusta hirviin, mutta en uskaltanut sitä vielä päästää tositoimiin, koska pidin sitä vielä hieman kömpelönä. Toisena syksynään hirviä kaadettiin kaksi hyviin haukkuihin. Ja kaatojen painopiste olikin vain hyvät haukut. Ja kolmantena syksynä eli 2009 hirviä kaadettiin Lotalle neljä, vaikka syksy oli vaikea karkeiden kelien vuoksi. Haukkuja oli kyllä paljon, mutta haukulle ei päässyt kelin vuoksi. Kolmanteen syksyyn mahtui myös epäily lyhyestä karhutyöskentelystä. V 2009 Lotta haukkui koetuloksen AVO2 ja toisessa kokeessa maasto oli hirvetön, kokeiden piti jatkua 2010, mutta Lottaapa ei kiinostaneet hirvet pätkääkään sen ollessa tiineenä.
Hirvityöskentelyssä Lotan hakulenkit ulottuvat n. kilometriin, haukkutyöskentely alkaa rauhallisesti ja Lotta pysyy hirvestä reilun kymmenen metrin päässä. Se tekee oma-aloitteisen yhteydenoton havaittuaan isännän tulleen haukulle. Mikäli hirvi karkkoaa, seuraamiset ulottuivat syksyllä 2009 yli kolmen kilometrin ja sen jälkeen koira tulee ottamaan yhteyden isäntään, että jatketaanko. Kaadolla Lotalla ei ole pienimpiäkään omistamisen tarpeita, se ei myöskään revi kaadettua hirveä, vaan käy rauhallisesti odottamaan mahdollisia herkkupaloja.
Lotta on osoittautunut erinomaiseksi niin hirvityösketelyltään, luonteeltaan kuin ulkomuodoltaankin (3 x SERT). Sen vuoksi se on oikeutettu jatkamaan sukua ja tullee tekemään kolme pentuetta, mikä on hälleforsklubben’in rajoitus.
Lotta kantoi 2010 syksyllä astutuksen jälkeen 1 pentua, joka jouduttiin keisarinleikkauksella poistamaan, eikä sekään jäänyt henkiin. Eläinlääkärin suositus oli yrittää heti seuraavaan kiimaan uutta pentuetta. Näin myös yritettiin, mutta toukokuussa synnytysaikaan jouduimme toteamaan sen taas tyhjäksi. Yritystä jatkettaneen keväällä 2012 eri uroksen kanssa.
|